VIERUMÄKI FLOORBALL CUP - ENEMMÄN KUIN KOULUPROJEKTI

#tyttösäbäontimanttia #tyttösäbä #salibandy #vierumäki #tapanilanera #haagahelia #vierumäkifloorballcup

Näitä hastageja on tullut muutaman kerran viimeisten kuukausien aikana käytettyä ja seurattua sosiaalisessa mediassa. Vaikka Vierumäki Floorball Cup -tapahtuman markkinoiminen on ollut viisihenkisen opiskelijatiimimme pääponnistus tänä syksynä, on projekti pitänyt sisällään paljon muutakin. Projektin onnistumisen kannalta keskiössä ovat olleet erityisesti ihmiset, motivaatio ja uskaltaminen.

Ihmiset

Projekti starttasi syyskuussa 2015. Istuimme Vierumäellä kodan lämmössä Liikuntapalvelut-kurssin aloitustapaamisessa. Kun kaikki kurssin projektit oli esitelty ja tuli vuoro tiedustella Vierumäki Floorball Cup -projektille ensimmäisiä halukkaita johtajia, minä ja Essi nostimme kätemme varovaisesti ylös. Tämän jälkeen muut opiskelijat saivat valita projekteista mieluisimman. Eteeni muodostui kolmen hengen jono, jossa seisoivat Kalle, Olli ja Riikka - kolme minulle toistaiseksi vielä lähes tuntematonta henkilöä. Essin kanssahan olimme tunteneet tuossa vaiheessa jo kokonaisen kuukauden ajan.

Kuvassa projektitiimin lisäksi Tapanilan Erän Jari Oksanen (ylh. vas.) ja Essi Määttälä (alh. vas.) sekä Vierumäen Teemu Saares (ylh. toinen vas.).

Olemme nyt työskennelleet projektin parissa noin 2,5 kuukauden ajan, mutta minusta kyseinen aika on tuntunut paljon pidemmältä. Viikoittaiset tapaamiset, lähes päivittäinen yhteydenpito ja ennen kaikkea innostunut yhdessä tekeminen projektin tavoitteiden saavuttamiseksi ovat tehneet meistä oikean tiimin.

Jokaisella projektitiimimme jäsenellä on erilainen tausta, mikä on ehdottomasti vahvuus. Riikka omaa taustan voimistelusta ja minä kilpacheerleadingistä. Essillä ja Ollilla on puolestaan kokemusta moninaisista joukkuelajeista kuten jääkiekosta ja pesäpallosta. Kalle on tiimimme ainoa, joka on tällä hetkellä konkreettisesti mukana salibandytoiminnassa. Lajikirjo on siis laaja, mutta Vierumäki Floorball Cup -tapahtuman kautta olemme kaikki tällä hetkellä vilpittömästi tyttösalibandyn asialla.

Usein sanotaan, että ihmiset tekevät organisaation. Se pitää paikkansa erityisesti tässä projektissa. Juuri näiden ihmisten avulla ja heidän ansiostaan minäkin olen valmis paiskimaan töitä projektimme eteen ja antamaan itsestäni jatkuvasti 110 prosenttia.

Motivaatio

"Projektipäivät on viikon kohokohtia" tokaisi Essi juuri muutama viikko sitten. Jokaisesta tiimiläisestä onkin loistanut heti alusta alkaen sisäinen motivaatio projektia kohtaan. Motivaation taso on tapaamisissa käsin kosketeltavissa. Onnistumisia tuuletetaan rohkeasti eikä epäonnistumisiin jäädä vellomaan. Tiimimme ei kohtaakaan epäonnistumisia vaan haasteita, joista oppimalla niiltä voidaan välttyä tulevaisuudessa. Flunssanpoikaset ja torstaiaamut on selätetty huumorilla ja positiivisella asenteella.

Kalle, Olli ja Riikka osallistuivat lokakuun lopussa Lätkä&Säbä Expoon, jossa massasta erotuttiin pukeutumalla räikeästi pinkkiin. Kaulassa roikkuivat lisäksi Vierumäen pinkit avainnauhat, joissa luki "OLEN TYTTÖSÄBÄN ASIALLA". Siitä lähtien minä, Riikka ja Essi olemme kulkeneet Vierumäellä kyseiset avainnauhat kaulassa päivittäin. Lisäksi olen itse soluttautunut Tampereen Classicin peliin avainnauhan kanssa. Avainnauhat ovat aiheuttaneet kysyvien katseiden ja hymyjen lisäksi myös konkreettisia tiedusteluita siitä mistä oikein on kysymys.

Essi ja minä Lahden keskustassa levittämässä tyttösäbän asiaa sekä Riikka Lätkä&Säbä Expoa varten sonnustautuneena. 

Myös yhteistyökumppanimme ovat vaikuttaneet motivaatioomme. Vierumäen Teemu Saares on sanonut ovensa olevan aina meille avoinna ja uudelleentwiitannut twiittejämme. Opettajamme Teppo Rantala on puolestaan ollut luonnollinen osa tiimiä tukemalla ja kannustamalla sekä osallistumalla säännöllisesti tiimitapaamisiimme. Lisäksi Tapanilan Erä on mahdollistanut muun muassa osallistumisemme Lätkä&Säbä Expoon.

Uskaltaminen

Jotta kaikista edellä esitellyistä asioista olisi todella hyötyä, on oltava rohkea. 

Koska salibandy ei ole meille kaikille tuttu laji, oli Vierumäki Floorball Cupin ja tyttösäbän asiantuntijana esiintyminen varsinkin projektin aluksi haastavaa. Miten vakuuttaa olevansa tyttösäbän asialla, jos ei itse ole ikinä lajia harrastanut tai sen parissa muutoinkaan toiminut? Tässä kohtaa nostaisin esille taas lajien rajapinnoissa toimimisen merkityksen. Projektitiimissämme on salibandyasiantuntijoita, mutta myös meitä, jotka katsomme asiaa täysin uusin silmin. Lajin perinteiden haastaminen ja tarkasteleminen eri näkökulmasta käsin ovat mahdollisuuksia avaavia tekijöitä. Kun haastetaan perinteiset käsitykset esimerkiksi siitä kuinka turnaus tulisi järjestää, voidaan kehittää jotain asiakkaiden odotukset ylittävää, josta hekään eivät vielä tienneet unelmoivansa.

Tästä se ajatus uuteen logoon sitten lähti...

Vierumäki Floorball Cup -tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä 2015 ja tapahtuma ylitti jo silloin asiakkaiden toiveet. Me emme kuitenkaan halunneet ainoastaan tyytyä toteuttamaan tapahtumaa samalla tavalla, vaan lähdimme liikkeelle uudistavalla ja kehittävällä otteella. Aluksi brändäsimme turnauksen koko perheelle tarkoitetuksi tapahtumaksi. Lisäksi uusi logo ja värimaailma suunnattiin entistä enemmän tytöille. Pinkki väri, kruunullinen logo ja koko perheen tapahtuma voivat herättää useissa salibandytoimijoissa aluksi vastareaktioita. Samalla ne kuitenkin herättävät uudenlaista kiinnostusta, jonka avulla on mahdollista saavuttaa uusia asiakkaita. Se, että suunnittelemme ainoastaan tytöille ja heidän perheilleen rakennettua tapahtumaa, joka poikkeaa täysin perinteisistä salibandyturnauksista, on uskaltamista.

Hienoa esimerkkiä uskaltamisesta tyttösalibandyn saralla on näyttänyt Suomen Salibandyliiton Timanttiprojekti, jonka kanssa mekin olemme projektimme tiimoilta tehneet yhteisyötä. Timanttiprojektin avulla on tehty hienoa työtä tyttösalibandyn eteen jo vuodesta 2009 lähtien. Kyseinen projekti huipentuu reilun viikon kuluttua alkaviin salibandyn naisten MM-kilpailuihin Tampereella. Tuolloin järjestettävässä tyttö- ja naissalibandyseminaarissa julkistetaan miten Timanttiprojekti saa jatkoa. Myös me aiomme olla tuolloin paikalla!

Riikka ja Olli olivat juuri maanantaina Aleksi Sammaliston haastattelussa Radio Voimassa puhumassa MM-kilpailuista ja Timanttiprojektista sekä tietysti mainostamassa Vierumäki Floorball Cupia. Tyttösalibandyn asiantuntijoina paikallisradion livelähetyksessä... Eivätpä vuosi sitten olisi kumpikaan varmasti uskoneet tämän tapahtuvan! Lähetys sujui kuitenkin hienosti ja erinomainen valmistautuminen sekä taustatietojen hankkiminen palkittiin.

Riikka ja Olli Radio Voiman live-haastattelussa ma 23.11.

Vierumäki Floorball Cup on ollut paitsi innostava projekti, myös hyvä esimerkki siitä millaista projektityöskentely työelämässä voi parhaimmillaan olla. Lisäksi se on opettanut miten yhteistyö urheiluseuran, yrityksen ja opiskelijoiden välillä toimii ja mitä haasteita tällaisessa yhteistyössä voi olla.

Kun oikeat ihmiset ovat motivoituneita ja uskaltavat haastaa sekä itsensä että toisensa, ei voi syntyä muuta kuin timanttia ;)

Mikäli timanttinen meno kiinnostaa, käy tykkäämässä Vierumäki Floorball Cupista Facebookissa. Huomenna some-Olli hassuttelee taas sinne lisää meidän tapahtumastamme!

Lisätietoa Timanttiprojektista löydät puolestaan täältä. 

BEHIND THE SCENES: ASIKKALASSA LIIKUNTA ON IN

Onko sinun asuinkunnassasi ilmainen kuntosali? Toimiiko yhteistyö kuntajohdon ja liikuntatoimen välillä niin saumattomasti, että se helpottaa myös sinun liikunnan harrastamistasi kunnassa? Entä mahdollistaako liikuntapalveluiden nauttima luottamus liikuntaolosuhteiden aktiivisen kehittämisen?

Liikuntapalveluiden merkityksestä kunnassa voidaan olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen, että ainakin pienemmissä kunnissa niiden merkitys on todella suuri. Asuin 19 vuoden ajan Asikkalassa, joka on 8000 asukkaan kunta, mutta ymmärsin liikuntapalveluiden merkityksen vasta muutettuani 200 000 asukkaan kaupunkiin Tampereelle. 

Omatoimista harjoittelua Asikkalan liikuntahallin pienessä välikössä vuonna 2007.

Asikkalassa harjoittelimme liikuntahallilla omatoimisesti kilpacheerleadingiä useamman kerran viikossa. Saliin sai mennä, ellei siellä ollut muita käyttäjiä. Kuntosalin viereiseen pieneen välikköön mahtui taas silloin, kun salit olivat käytössä. Aina oli joku vapaa paikka, jossa mahduimme harjoittelemaan. Tampereella tätä mahdollisuutta ei ollut. Kaikki mahdolliset harjoittelupaikat olivat varattuja ja niihin täytyi etukäteen varata virallinen harjoitusvuoro. Omatoiminen lajiharjoittelu oli tällaisessa tilanteessa lähes mahdotonta. Vaikka kunnan liikuntapalvelut keskittyvät perinteisesti liikuttamaan vähemmän liikkuvia ihmisiä ja senioreja, mahdollistavat ne parhaassa tapauksessa myös laadukkaan seuratoiminnan kunnassa tarjoamalla seuroille olosuhteet.

Olen nyt asustellut reilun puolen vuoden ajan osa-aikaisesti jälleen Asikkalassa, ja vaikuttunut siitä miten liikuntapalvelut ovat täällä kehittyneet viimeisen viiden vuoden aikana. Seuratoimijan näkökulmasta liikuntapalvelut näyttäytyivät aikaisemmin nimen omaan olosuhteiden tarjoajana ja tätä kautta toiminnan mahdollistajana. Nyt vuonna 2015 Asikkalan liikuntapalvelut tarjoavat paljon muutakin.

Tämän havainnon innoittamana päätin haastatella Asikkalan liikuntapalveluissa työskentelevää liikunnanohjaaja Elise Kettusta ja vapaa-aikapäällikkö Matti Kettusta, joiden rooli liikuntapalveluiden kehittymisessä on ollut suuri.

Koko perheen tapahtuma Amazing Asikkala järjestettiin yhteistyössä Asikkalan Raikkaan kanssa keväällä 2015.

Tällä hetkellä Asikkalan liikuntapalveluissa työskentelee yhteensä kolme päätoimista liikunnanohjaajaa sekä vapaa-aikapäällikkö, jonka vastuulla ovat lisäksi iltapäiväkerhotoiminta, nuorisopalvelut ja 20 % kulttuuritoiminnasta. Elise aloitti osa-aikaisena liikunnanohjaajana toimimisen vuonna 2008, jolloin Asikkalassa liikuntapalveluiden kohderyhmänä olivat erityislapset, vähän liikkuvat ihmiset sekä seniorit. Näille ryhmille paikalliset seurat eivät tarjonneet juurikaan toimintaa, joten tarve juuri heidän liikuttamiseensa oli olemassa. Tähän asti ainoana liikuntapalveluiden työntekijänä oli toiminut kunnan liikuntasihteeri. 

Asikkalan kunta on kirjannut liikunnan edistämisen osaksi kuntastrategiaansa, minkä on Kuntalehden (9/2015) mukaan tehnyt noin kaksi kolmasosaa Suomen kunnista. Kun tämä tavoite on merkitty kuntastrategiaan, on sen jalkauttaminen poikkihallinnollisesti kaikille toimialoille mahdollista. Kuntalehden mukaan poikkihallinnollisen yhteistyön merkitys korostuu erityisesti pienissä kunnissa. Matti oli vahvasti samoilla linjoilla:

”Se mihin Asikkalan liikuntapalveluiden vaikuttavuus on kymmenessä vuodessa kehittynyt, on vaatinut apua myös muilta kunnan toimialoilta.”

Elisen mukaan poikkihallinnollinen yhteistyö vaatii avointa ja aktiivista otetta itseltä. Matti totesikin, että liikuntapalvelut ovat toimineet Asikkalassa toimialoja yhdistävänä organisaattorina, joka vie kaikkia koskettavia liikunta-asioita eteenpäin. Esimerkiksi konkreettisesti kirjatulla ja kuvatulla terveysliikuntapalveluketjulla osoitetaan poikkihallinnollisuuden merkitys kuntalaisen terveysliikunnan edistämisessä. Lisäksi Elise kertoi Asikkalassa käynnistyvästä uudesta hankkeesta, joka koskee käytännössä kaikkia ikäryhmiä. Tavoitteena on saada kuntalaisten arkeen tunti liikuntaa päivässä, jolloin yhteistyötä tehdään esimerkiksi koulun, terveystoimen ja varhaiskasvatuksen kanssa tiiviisti.

”Varhaiskasvatuksessahan on määritetty ensi vuoden ykköstavoitteeksi liikunnan lisääminen” Matti kertoo. Jotain Asikkalassa on siis tehty oikein, sillä liikunta on varhaiskasvatuksessa priorisoitu oma-aloitteisesti, ilman liikuntapalveluiden suoraa vaikutusta.

Sekä Matti että Elise ovat olleet tyytyväisiä tukeen ja luottamukseen, jonka liikuntapalvelut ovat saaneet kuntajohdolta ja –päättäjiltä. Yhteistyö kunnanjohtaja Juri Niemisen ja muiden päättäjien kanssa on sujunut mutkattomasti, ja kuntalaisten antama palaute liikunnan merkityksestä on vankistanut liikuntapalveluiden saamaa tukea. Vaikuttaa siltä, että kansalaisdemokratia toimii ainakin tässä suhteessa Asikkalassa.

Elise näkee kuitenkin haasteellisena liikuntapalveluiden vaikuttavuuden konkreettisen mittaamisen. Mikäli vaikuttavuus voitaisiin näyttää toteen, voitaisiin toimintaa varten saada vieläkin enemmän resursseja. Mutta miten voidaan todistaa, että liikuntapalveluiden tekemä työ on johtanut esimerkiksi siihen, että Asikkalan sairastavuusindeksi on koko Päijät-Hämeen alhaisin?

Matin mukaan yli 20 000 asukkaan kaupungeille on olemassa mittareita, joita voidaan käyttää liikuntapalveluissa. Näiden mittarien hyödyntäminen ei kuitenkaan onnistu Asikkalassa, joten tavoitteena on vuoden 2016 aikana kehittää omia sovellettuja mittareita, joiden avulla vaikuttavuutta voitaisiin jollakin tasolla mitata.

Asikkalassa mitataan jo esimerkiksi seurojen salivuorojen käyttöä sekä kunnan liikuntaryhmien harrastajamääriä. Elisen mukaan kunnan liikuntaryhmissä kirjataan viikoittain 750 käyttökertaa. Määrä voi olla hieman vääristävä, sillä sama ihminen voi käydä useammassa ryhmässä viikon aikana. Käyttömäärät ovat kuitenkin kasvaneet viime vuodesta ja käytössä olevilla resursseilla suurempien ihmismäärien liikuttaminen alkaa olemaan mahdotonta.

Yksi Asikkalan ryhmäliikuntatuntien suosion taustatekijä on laadukas ohjaustoiminta.

Keskustelimme Elisen ja Matin kanssa myös ohjaamisesta ja sen merkityksestä käytännössä. Elisen mielestä ohjaamista usein väheksytään, vaikka se on äärimmäisen tärkeää. Matti puolestaan nosti esille sen, että hallinnollisiin tai esimiestehtäviin valmistuvan liikunta-alan ammattilaisen tulisi olla myös ohjaamisen ammattilainen. Ilman omaa kokemusta ohjaamisesta esimies voi helposti antaa liikunnanohjaajan viikkotehtäväksi ohjata 30 ryhmäliikuntatuntia. Kaikki käytännössä ohjausta tehneet tietävät, että tällaisessa tilanteessa esimerkiksi ohjausten laadukkuus kärsii, koska niiden suunnittelemiseen ei ole voitu käyttää tarpeeksi aikaa.

"Ohjaaminen vie paljon aikaa, mutta laadukas ohjaaminen mahdollistaa kaiken muun toiminnan" Elise pohtiikin. 

Erityisesti laadukkaan ohjaamisen tarjoaminen liikunnan juuri aloittaneille ensikertalaisille on äärimmäisen tärkeää liikuntapalveluiden tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Jotta esimerkiksi liikuntaneuvonnan kautta ryhmäliikuntatunnille tullut henkilö saataisiin mukaan toimintaan, tulee ohjaajan pystyä kohtaamaan hänet ammattimaisesti ja vastaamaan juuri hänen tarpeisiinsa.

Lopuksi tiedustelin vielä Eliseltä ja Matilta heidän näkemyksiään kunnallisten liikuntapalveluiden tulevaisuudesta. Nostin esille yhtenä mahdollisena kehitystrendinä liikuntapalveluiden ulkoistamisen, johon Elise ei jaksanut ainakaan Asikkalassa uskoa:

”Meillä asiakkaat ja käyttäjämäärät lisääntyvät jatkuvasti. Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen kunta hoitaa liikuntapalvelut heille parhaalla mahdollisella tavalla.”

Matti nosti esille esimerkiksi mahdollisuuden siitä, että isommissa kunnissa kuten Lahdessa ulkoistamista voitaisiin harkita. Tällöin idea matalankynnyksen palveluista kuitenkin kärsisi, sillä varmasti myös tarjottavien palveluiden hinnat nousisivat.

Vaikka Asikkalalla olisi mahdollisuus ja päättäjien tuki lähteä kasvattamaan liikuntapalveluidensa resursseja, hiotaan ensin selkeämmiksi nyt työskentelevien roolit ja vastuualueet. Työntekijöiden määrä ei saa Matin mukaan nimittäin olla itseisarvo.

Asikkala näyttäytyy minulle nyt entistä parempana asuinpaikkana liikunnalliselle ihmiselle. Ilmainen kuntosali ja ilmaiset salivuorot mahdollistavat monipuolisen liikkumisen. Lisääntyneet lähiliikuntapaikat puolestaan innostavat kuntoiluun myös ulkona. Lisäksi kehitysorientoitunut ja innovatiivinen henkilökunta kuuntelee asiakkaiden toiveita ja palautetta, joiden avulla toimintaa on pyritty myös kehittämään. Asikkalassa on tehty jo kymmenen vuoden ajan hyvää pohjatyötä, joka konkretisoituu vasta nyt kuntalaistenkin nähtäville esimerkiksi lisääntyvinä lähiliikuntapaikkoina (tsekkaa esimerkki Asikkalan monipuolisista lähiliikuntapaikoista täältä) ja ilmaisina salivuoroina paikallisille urheiluseuroille. Haastateltuani Eliseä ja Mattia, uskon, että liikuntapalvelut parantavat jokaisen asikkalaisen elämänlaatua, jos tälle vain annetaan mahdollisuus!

Asikkalan liikuntapalvelut on mukana järjestämässä monipuolisia liikunta-aktiviteetteja kaiken ikäisille kuntalaisille.

Vaikka julkisten liikuntapalveluiden tehtävät ovat kunnissa hyvin samankaltaisia, on hyvä muistaa, että liikuntalaki antaa kuntien liikuntatoiminnalle ainoastaan raamit. Toteuttamistavoissa ja –keinoissa on ainoastaan taivas rajana!

Liikunta-alan opiskelijoille vinkkinä: Elise ilmaisi Asikkalan liikuntapalveluiden tekevän mielellään töitä motivoituneiden opiskelijoiden kanssa, joten jos kunnalliset liikuntapalvelut ja niiden kehittäminen kiinnostavat, ota yhteyttä Eliseen!

PS. Asikkala on hyödyntänyt liikuntaa myös esimerkiksi opiskelijoiden innovoimassa SILTA-menetelmässä, joka liittyy maankäytön suunnitteluun. Käy tsekkaamassa lisää hankkeesta täältä.

UNELMIENI URHEILUSEURA

Käytännössä urheilu- ja liikuntaorganisaatioiden kuten muidenkin organisaatioiden toiminnassa on paljon kehittämiskohteita, joiden havaitseminen organisaation sisältä käsin on lähes mahdotonta. Hyvä esimerkki tästä on mielestäni Heikki Venholan esittelemä tapaus, jossa lapsen liittyminen valittuun jalkapalloseuraan oli lopulta niin hankala prosessi, että lapsi liittyikin kilpailevaan jalkapalloseuraan. Blogikirjoituksensa lopuksi Venhola esittää kysymyksen siitä, tietääkö ja ymmärtääkö kakkoseksi jäänyt urheiluseura, kuinka huonosti toiminta oli kyseisessä joukkueessa organisoitu. Uskoakseni vastaus tähän on selkeä: ei ymmärrä. 

Varsinkin urheiluseurat tarkastelevat hyvin harvoin toimintaansa ulkopuolelta, sillä urheiluseura on tiivis yhteisö, joka perustuu nimenomaan yhteisiin intohimon kohteisiin. Näiden kyseenalaistaminen voisi tuhota koko seuran toiminta-ajatuksen. Kuitenkin ulkopuolisen silmin tarkasteltuna toiminnasta nousee usein esille oleellisia ja yllättäviäkin kehityskohteita, joihin tarttumalla toimintaa on mahdollista kehittää haluttuun suuntaan. 

Mikko Ulanderin mukaan uutta arvoa luovat innovaatiot syntyvätkin yleisimmin silloin, kun eritaustaiset toimijat kohtaavat ja haastavat toinen toistensa näkemyksiä. Mikäli näitä kohtaamisia ei tapahdu, on kehittäminen usein toistuvasti samantapaista tai epäoleellisiin kehityskohteisiin keskittymistä.

Ulanderin mukaan urheiluseurojen yhtenä toiminnan kehittämisen esteenä onkin niin sanottu turvallisuushaaste. Tällä hän tarkoittaa sitä, että urheiluseurat pitävät katseen tiukasti arkisessa toiminnassa, jolloin pidemmän tähtäimen visioinnille ei jää tilaa. Tämä johtaa puolestaan tilanteeseen, jossa urheiluseuran toteuttamat muutokset ovat useimmiten turvallisia ja inkrementaalisia. Mielestäni joskus kuitenkin myös näiden arkipäiväisten muutosten tekeminen voisi tuoda asiakkaalle eli urheiluseuran jäsenelle ison arvon pienellä vaivalla. Esimerkiksi edellä esitetyssä tapauksessa välitön vastaaminen sähköpostiin ja lupaus asian selvittämisestä sekä tämän lupauksen pitäminen olisivat voineet estää lapsen siirtymisen kilpailevaan seuraan. Yksinkertaista ja helppoa, mutta samalla erittäin tärkeää asiakkaan näkökulmasta katsottuna

Mikäli kehittäminen ja muutosten tekeminen on niin helppoa, miksei siinä sitten yleensä onnistuta? Voi olla, että kehitettävät asiat ovat usein toiminnan kannalta epäoleellisia tai inkrementaalisia, mutta mielestäni kehittämistoiminnassa tulee huomioida myös kehittämisen toteuttajat eli ihmiset. Henkilökunnan osallistaminen, motivoiminen ja sitouttaminen osaksi muutosta ovat sen onnistumisen kannalta äärimmäisen tärkeitä asioita. Muutoksen läpivieminen ei ole helppoa eikä yksinkertaista sillä kokeneimmatkaan yritysjohtajat siihen välttämättä pysty. Urheiluseuroissa johtajat ovat usein ylityöllistettyjä ja joskus jopa ainoita täyspäiväisiä työntekijöitä, jotka toimivat jatkuvasti kapasiteettinsa äärirajoilla.

Urheiluseuratoiminnassa on siis valtavasti kehitettävää, siitä voinemme kaikki olla samaa mieltä. Kehityskohteet eri seuroissa ovat uskoakseni myös pitkälti samoja, mutta jokainen urheiluseura on uniikki eikä mielestäni olekaan tarkoituksellista pyrkiä kehittämään samasta muotista tuotettuja seuroja. 

Mikko Mäntylä on kirjoittanut unelmien urheiluseurasta vanhemman näkökulmasta tarkasteltuna useamman oivallisen ja innostavan blogikirjoituksen. Unelmoiminen, heittäytyminen ja villienkin ideoiden ylöskirjaaminen ovat innovatiivisen toiminnan kehittämisen kannalta enemmän kuin toivottuja käytäntöjä. Edellä kirjoitetun pohjalta ja Mäntylän innoittamana päädyin kuvailemaan myös minun unelmien urheiluseuraani. Millainen olisi sinun unelmiesi urheiluseura?

Yläpuolelle olen koonnut kollaasin unelmien urheiluseuran piirteistä, joista osa voisi hyvin toimia myös unelmien urheiluseuran toimintaa ohjaavina arvoina. Unelmien urheiluseurassa toimitaan pitkäjänteisesti, innostuneesti ja yhdessä. Järjestäytynyt toiminta, vastuunjako ja motivoituneet työntekijät takaavat laadukkaiden palveluiden tuottamisen. Asiakkaista välitetään ja heitä kohdellaan tasavertaisesti. Työntekijät haluavat jatkuvasti kehittää itseään ja heidän ammattitaitoonsa luotetaan, mutta muistetaan heidänkin olevan vain ihmisiä. 

Huomasin kollaasia kootessani, että suurin osa siihen kirjoittamistani piirteistä liittyy enemmän ihmisten kuin asioiden johtamiseen. Voisimmeko siis nähdä urheiluseurat ihmisistä koostuvina yksikköinä, joiden tehtävänä on vastata asiakkaiden eli muiden ihmisten tarpeisiin mahdollisimman hyvin? Tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta erityisesti julkisella ja kolmannella sektorilla asiakasajattelu on verrattain uusi asia. Edellisen blogikirjoitukseni herättämässä Twitter-keskustelussa nousi esille idea urheiluseuratoiminnan kehittämisestä kokonaan asiakaslähtöisesti. Urheiluseurahan tarjoaa nimenomaan palveluita urheilua harrastaville, joten miksei se voisi kehittää toimintaansa kokonaan urheilijoiden tarpeista käsin? Ulkopuolinen toiminnan tarkastelu yhdistyisi palvelun ostajien näkökulmaan, jolloin palvelu ja asiakkaan tarpeet kohtaisivat myös käytännössä paremmin. 

On muistettava, että toiminnan kehittäminen on aina pitkäjänteinen prosessi eikä isoja muutoksia voida toteuttaa hetkessä. Varsinkin urheiluseuratoiminnassa jo pelkästään muutosehdotusten läpivieminen voi kestää pitkiäkin aikoja, koska usein vapaaehtoisina toimivan luottamusjohdon tulee ne hyväksyä. Pienempien muutosten tulisi puolestaan aina pohjautua johonkin isompaan pitkän ajan suunnitelmaan, jotta ne tukevat toiminnan kehittymistä haluttuun suuntaan. 

Blogikirjoitukseni ovat tähän asti käsitelleet lähinnä urheiluseuratoimintaa ja erilaisten ilmiöiden tarkastelemista sen näkökulmasta. Ensi viikolla hyppään minulle tuntemattomampaan aiheeseen, kun tarkastelen julkisen puolen liikuntapalveluiden kehittämistä ja esittelen Asikkalan kunnan liikuntapalveluiden esimerkillistä toimintaa. 

MONILAJISUUDEN JA LAJIEN VÄLISEN YHTEISTYÖN MERKITYS

Moni tuttavani on varmasti viime aikoina ihmetellyt sitä, miksi kilpacheerleadingin parissa yli kymmenen vuotta touhunnut ihminen julkaisee jatkuvalla syötöllä sosiaalisessa mediassa salibandyyn ja jalkapalloon liittyviä uutisia. Käytännössä julkaisut liittyvät tämän hetkisiin opiskeluihini liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmassa Vierumäellä sekä työhöni Suomen suurimmassa urheiluseurassa Ilves ry:ssä. Perimmäisenä syynä julkaisuihin on kuitenkin luja uskoni monilajisuuteen ja lajirajat ylittävään yhteistyöhön.

Uusia aluevalloituksia kilpacheerleaderille: jalkapallo ja salibandy.

Vuosien varrella useat eri tahot ovat kirjoittaneet monilajisuuden puolesta. Asia nousi tapetille viimeksi kesällä 2015 julkaistun kotimaisen tutkimuksen kautta. Tutkimuksen tulokset herättivät paljon keskustelua, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia. Oli jo aikakin nostaa kissa kunnolla pöydälle tämän asian tiimoilta!

Miten monilajisuutta voitaisiin sitten hyödyntää käytännössä esimerkiksi seuratyössä? Avainsana tässä(kin) asiassa on mielestäni yhteistyö.

Suomessa on edelleen jonkin verran yleisseuroja, mutta niiden määrä on vähentynyt radikaalisti viimeisen 50 vuoden aikana. Jos lapsen on tärkeä harrastaa monipuolisesti erilaisia lajeja, on olemassa kaksi mallia tämän mahdollistamiseen. Lapsi voi harrastaa useampaa lajia hakeutuen itsenäisesti eri seuroihin TAI eri lajien seurat, jotka kokevat, että niiden toiminta on toisiaan tukevaa, voivat tehdä yhteistyötä.

Heikki Venhola kirjoittaa silmiä avaavasti siitä, miten lapsen "kakkoslajin" harrastuksesta tehdään  usein ongelma, koska se vie valmentajan silmissä liikaa aikaa "ykköslajilta". Kuvatussa tapauksessa ykköslajina oli jalkapallo ja kakkoslajina koripallo. Käsittääkseni molemmat lajit ovat joukkuelajeja, joissa päävälineenä on pallo. Lisäksi molemmat vaativat nopeutta, kestävyyttä ja ketteryyttä. Miksi ne eivät sitten ammattitaitoisen valmentajan mielestä tue toisiaan? Kakkoslajin tuoma lisäarvo lapsen kehittymiselle siis useimmiten sivuutetaan helposti, sillä sitä pidetään lähtökohtaisesti uhkana ykköslajissa kehittymiselle. Kakkoslajin roolia ja merkitystä lapsen harjoittelussa käsittelee erinomaisesti Mikko Mäntylä, joka perustelee tekstissään tarkemmin sitä, miksi kakkoslajin tarjoaminen tulisi olla jopa lähtökohtana koko seuratoiminnalle.

Lajiyhteistyö monilajisuuden nimissä on kaikesta kriittisestä kirjoittelusta huolimatta nousemassa pinnalle. Esimerkiksi Kokkolan seudulla neljä urheiluseuraa ovat virallisesti julkistaneet tekevänsä junioriyhteistyötä ja määrittäneet yhteiset toimintaperiaatteet. Tämä on mielestäni upeaa ja rohkaisevaa!

Monilajinen lapsuus antaa hyvät valmiudet myös tulevaisuuden urheiluharrastuksille. 

Usein puhutaan jalkapallon olevan kansainvälinen kieli, mutta uskallan väittää, että tietyssä määrin myös liikunta voi olla kansainvälinen kieli. Välillä lajien ja seurojen mustasukkaisuuskohtauksia sivusta seuranneena tuntuu kuitenkin siltä, ettei edes lajien sisällä puhuta samaa kieltä. Mikäli edes kaikki saman lajin seurat ymmärtäisivät ajavansa samoja asioita ja puhuvansa samoista asioista, uskon, että Suomen urheilujärjestelmä olisi paljon kehittyneempi. Tietysti myös terveellä kilpailulla on oma tehtävänsä urheilukentässä, mutta sen ei tarvitse sulkea pois yhteistyön mahdollisuutta.

Radio Voima haastatteli syyskuussa Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n seurakehittäjä Kustaa Ylitaloa, jonka mukaan suurin tavoite seurakehittämisessä on seurojen resurssien saaminen yhteiskäyttöön. Hän korosti nimenomaan yhdessä tekemisen merkitystä, sillä ongelmat, joiden parissa seurat tällä hetkellä kamppailevat, ovat pitkälti samoja. Hänen mukaansa muutokseen tarvittavaa aikaa ja resursseja ei tunnu seuroista kuitenkaan löytyvän. Lisäksi kilpailu harrastajista ja ristiriitaiset henkilökemiat estävät vielä toistaiseksi useiden seurojen hedelmällisen yhteistyön.

Laji- ja seurarajat ylittävä yhteistyö on ideaalitilanne, joka voi vielä tuntua kaukaiselta, mutta on varmasti Suomessakin nouseva trendi. Itse toivon voivani toimia yhtenä suunnannäyttäjänä työskentelemällä monipuolisesti eri lajien rajapinnoissa. Kuten Kustaa Ylitalo totesi, painiskelevat urheiluseurat usein samanlaisten haasteiden kanssa. Näiden haasteiden kohtaaminen yhdessä sekä hyvien käytäntöjen jakaminen myös muille mahdollistavat mielestäni suomalaisten urheiluseurojen kehittymisen tulevaisuudessa. Jokaisessa seurassa ja jokaisessa lajissa on omat erityispiirteensä, jotka ovat vaikuttaneet olemassa oleviin toimintatapoihin ja rutiineihin. Usein esimerkiksi toiminnan tavoitteet ovat vuosikymmenien aikana hämärtyneet, jolloin toimintaan ulkopuolelta tulevan tekemät huomiot auttavat pidempään toiminnassa olevia avaamaan silmänsä.

Loppujen lopuksi urheiluorganisaatiotkin ovat vain organisaatioita muiden joukossa. Mikäli organisaatio haluaa kehittyä, täytyy sen olla myös valmis muuttumaan. Mielestäni ajan löytäminen kehitystyölle, muutosorientoituminen ja halu yhteistyöhön ovat kaikista ajankohtaisimpia haasteita urheilukentällä juuri nyt.

Kuka näihin haasteisiin on sitten valmis tarttumaan? Minä ainakin olen.

Tsemppipeukut ja voittajafiilis. Tämän kuvan avulla jaksaa tarttua isompiinkin haasteisiin.